Vahvemmat hiukset ja kynnet

July 29th, 2014

Suomalaisilla on yleensä ohuet ja vaaleat hiukset, jotka eroavat paljon etelä-Eurooppalaisten tummista ja paksuista hiuksista.  Normaalisti hiukset kasvavat 1-2 cm kuukaudessa ja kynsien kasvunopeus vaihtelee paljon sormissa ja varpaissa. Sormien kynnet kasvavat 0,1 millimetriä vuorokaudessa eli ne uusiutuvat noin puolessa vuodessa. Varpaiden kynnet kasvavat jopa kolme kertaa hitaammin.

Hiusten ja kynsien kuntoon vaikuttaa monet ruoka-aineet ja oikealla ruokavaliolla voidaan saada terveet ja hyvinvoivat hiukset. Alla muutamia ruokia, joilla saa tarpeeksi oikeita ravinteita hiuksille ja kynsille.

Kalassa on paljon omega-3 rasvahappoja, vitamiineja ja D- ja E-vitamiinia. Kasvatetussa lohessa ei näitä ole niin paljon, joten kannattaa suosia pyydettyä kalaa ja kotimaisia kaloja. Kala pitää päänahan kunnossa ja tekee hiuksista kiiltävät ja voimakkaat

Palkokasveissa ja vihreissä vihanneksissa olevat vitamiinit, kuten A, C ja kalsium ovat välttämättömiä hiusten kasvulle ja uudistumiselle. Palkokasveista saa paljon biotiinia joka yhdessä B-vitamiinin kanssa aktivoi hiusjuuren soluja tuottamaan keratiinia, joka saa hiukset kasvamaan ja vahvistumaan. Biotiini Strong on reseptivapaa apteekkituote, jolla voi lisätä päivittäistä biotiinin ja sinkin saantia.

Ihotautilääkärit suosittelevat kanaa, niin lihana kuin kananmunia. Proteiini on tärkeä hiusten rakennusaine ja lihasta sekä kananmunista saa paljon proteiinia hauraille hiuksille.

Avokadoa, saksanpähkinöitä (Fineli tiedot)ja manteleita (tiedot)pidetään myös hyviä ruoka-aineina hiuksille, joiden avulla saa silkkiset ja kiiltävät hiukset.

Hiukset, päänhaka ja kynnet reagoivat myös helposti muihin sairauksiin ja stressiin. Jos hiustenlähtö tai kynsien haurastuminen on tullut yhtäkkiä tai toistuvasti, kannattaa keskustella myös lääkärin kanssa johtuisiko hiusten ongelmat jostain muusta sairaudesta.

Hiukset ja niiden kunto tulevat myös perinnöllisesti, joten aina niiden kuntoon ei voida vaikuttaa. Omista hiuksista kannattaa kuitenkin pitää huolta. Hiukset eivät myöskään kasva koko ajan vaan ovat välillä lepovaiheessa, vaikka söisi mitä ruoka-aineita tai vitamiineja. Kesällä myös uiminen esimerkiksi uimahalleissa tai –altaissa voi haurastaa hiuksia kloorin takia.

Kesällä myös auringosta saatava D-vitamiini auttaa hiuspohjassa ja suomalaisten kannattaa syödä enemmän D-vitamiinia varsinkin talvella. Tämä ohje pätee myös aikuisiin eikä pelkästään kasvuvaiheessa oleviin lapsiin.

 

This entry was posted on Tuesday, July 29th, 2014 at 7:00 am and is filed under Terveys. You can follow any responses to this entry through the RSS 2.0 feed. You can leave a response, or trackback from your own site.

Leave a Reply